Päivä 11 | Kanab – Las Vegas

Yksi monista aamiaispaikkamme kolibreista.

Täytyy se myöntää, että syksy on kohdalla. Aamun ensimmäinen osuus on raikas tai erittäin raikas, mutta Zionin kanjonin jälkeen lämpenee ja pääsemme 30-35 asteen lämpöihin. Jotenkin oma ruoto ainakin viihtyy paremmin lämpimässä... :) … mutta lämmöistä riippumatta Joken pyörä ei laske alleen ennen kuin Nevadassa. Huomenna pajalle?

 Yllä ja alla... Zionin kanjonin maisemia. Tie kanjonin läpi yksi upeimmista pätkistä koko matkallamme.

Iltapäivällä kuitenkin Hoover Damille, jossa ikävät viranomaiset patistavat kypärät päihimme ja tarkastavat samalla auton, että meillä ei mitään jolla räjäyttää pato. Eivät löydä mitään räjähtävää. Padolle ja Vegasiin, jossa tällä kertaa kotimme on Luxor... pyramidi jossa hissit kulkevat vinossa. Huoneet ovat kuitenkin suoria yhtä vinoa seinää lukuunottamatta. Arkkitehtuurisesti Luxor taitaa olla yksi kaupungin erikoisimmista rakennuksista. Keskeltä tyhjää täynnä ja huoneet 'seinässä'.

Ilta moniväkisellä Fremont Streetillä vanhassa kaupungissa. Käysiratalaskijoitakin olisi löytynyt mutta tunnin jono söi suurimman innostuksen... huomenna uudestaan? Fremont Streetin katossa jyrähtää tällä kertaa KISS -valoäänishow, jota itsekään en ollut aikaisemmin nähnyt.

 Pitkässä taxissa matkalla Fremont Streetille... alla itse Fremont Street jolla ei koskaan tarvitse olla yksin. Täällä on viikonloppu 365 päivää vuodessa... ;]

Ilta venyy yöksi suunnistaessamme Fremont Streetiltä Bellagioon, joka kuuluisa suijkulähteistään ja edelleen New Yorkin ja Exhaliburin kautta kotiin. Riku ja Tommi käyvät yöllä tunnustelemassa pelimenestystään parissa pikkupöydässä, mutta miljoonat antavat odottaa itseään huomiseen.

Päivä 10 | Page – Kanab

Yllä Mauri, Jokke, Raisa ja Taru Colorado-joen hevosenkengällä Pagen kulmilla. Alla Raisa ja Sale samoissa maisemissa.

Vaelluspäivä, kuntopäivä ulkoilupäivä. Tosin ulkoilua tulee päivästä toiseen auh'naturel, mutta tänään liikkumista myös omin buutzein. Ensimmäinen buutzin liikutus on Pagen vieressä olevalle Colorado-joen hevosen kengälle. Itse olen siellä toista kertaa ja on niin sanotusti halavatun hieno. Ja pehmeässä hiekassa hevosenkengälle ja takaisin saa hyvän aamuhien aikaiseksi.

Grand Canyonin lähestyessä normaali rauhallinen marssitahtimme purkautuu. Itse kukin syöksyy kohti Pohjois-Amerikan suosituinta nähtävyyttä vaijeri enemmän ja vähemmän tiukalla. Eivätkä Taru ja Raisa ainakaan hitaimmat... päin vastoin. Sieltä nopeammasta päästä. Ja sama toistuu Kanjonilta paluussa. Ajan itse Raisan, Salen ja Tommin perässä... ja välillä on koitettava mennä kyyryyn olemattoman Street Gliden plexin taakse, että kolmikko edessäni ei karkaa. Itse kanjonilla vaellus Bright Angel Pointille ja toinen Cape Royalille, joka koko kanjonin hauskimpien mutkien päässä.

 Yllä Ekku taivaltamassa etunenässä kohti Bright Angel Pointia Grand Canyonilla. Alla videomies Sale hölkkäämässä jonon kärkeen <=> videokuvaus pitää kuntoa yllä. Alla alla Kari katsomassa Grand Canyonin maisemia IPadin läpi... onhan niitä pienempiäkin kameroita olemassa, mutta IPad myös oiva kameran ja aurinkovarjon yhdistelmä... ;]

Tekniikka on pelanut toistaiseksi loistavasti. Tommin Street Glide tosin perso öljylle, muuta sitä ei harrikan kohdalla voi laske viaksi. Sen sijaan, että Jokken Road King alkaa pukkaamaan öljyä ulos jonkun tiivisteen läpi on vika. Kattotaan kuinka käy. Illalla Kanabissa Jokken pyörä ei sitten enää laske allensa, mikä tietty positiivista.

Tommi tulee illalla myös matkansa huippukohtaan. Ribsien vankkumatomana ystävänä Tommi saa matkan, ellei elämänsä parhaat Ribsit Kanabissa ja olisi aamulla valmis lähtemään kotiin täytetyin mielin... ;) … tai sitten ei.

Tommi tilasi pesuvadillisen kokoisen jälkiruuan ja sai nopeasti paljon ystäviä... ja ripauksen jälkiruokaa itsekin... ;]

Päivä9 | Gallup – Page

Taru ja Tarun uusi kaveri päivän ensimmäisellä tauolla. Taru olisi laittanut mielellään kulkukoiran pennun sivulaukkuun, mutta syystä tai kolmannesta Makke ei ollut samaa mieltä... :]

Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa kun sadakamppeetkin viedään yöllä sivulaukuista!? Noh, aika moneen asiaan kuitenkin... ;) … mutta yes, Raisan sadekamppeet ja Eskon kurahousut hävisivät sivulaukuista Gallupissa. Samassa meni Esko taskulamppu ja toinen kesäajohanska! Ensimmäinen kerta kun millään matkalla missään maassa pyöristä on hävinnyt tavaraa. Ja kadonneista tavaroista riippumatta aamu alkaa raikkaasti. Ei kuitenkaan yhtä raikkaasti kuin eilinen päättyi. Vähän ennen Galluppia lämpötila laski ukkospuuskassa +8 asteeseen. Nyt kuitenkin aamulla +12 ja sillä lailla.

 Canyon de Chellyn maisemia. Riku tarkkailemassa yllä että onko siellä alhaalla ketään. Ja olihan siellä Sale, joka alakuvassa koittaa saada jotakin kovaa jalkojensa alle... :]

Suunnistamme aamulla kohti Canyon de Chellyä, joka yksi Arizonan upeista nähtävyyksistä. Chellyltä Mexicolaiselle hatulle Mexican Hatiin ja edelleen Monument Valleyhyn, jonka pohjalla saadaan ensimmäiset kaksi kaatumista aikaan. Jokke vastaa molemmista. Pehmeä hiekka vain vei mopon alta. Vauriot kuitenkin ainoastaan psyykkisiä Jokelle ja pari naarmua pyörän osalta. Pari kaatoakin saamme aikaiseksi ja Taru vastaa niistä molemmista. Tarun oma pyörä keilaa paikaltaan kaatuessaan myös Karin pyörän. Onneksi enempää ei ole samassa rivissä... :]

 Kun kyljelleen parkkeeraa niin saapi hyvää taukoliikuntaa. Taru ja Kari nostamassa pyöriään pystyyn. Alla ryhmämme Mexican Hatilla, joka kivi ylä oikealla.

Canyon de Chellyn jälkeen aamusateet ja aamuraikkaudet jäävät taakse ja aurinko muistaa meitä läsnäolollaan. Päivän päättärillä Arizonan Pagessa olemme kohdassa jossa iltapäivä on taittumassa illaksi jos se kohta on kello kuusi. Päivän viimeiset sata mailia Riku ja Kari vaihtavat osia. Karin hyppää Dodgen rattiin ja Riku tarttuu HD'n sarviin. Riku selvästi synnynnäinen motoristi. Riku tulee kakkosena reippaahkossa vauhdissa ja väliä ei jää... ;] Päivällinen Fiesta Mexicana ravintolassa, jossa saamme retkemme toistaiseksi parhaat eväät. Huomenna Grand Canyonin maisemiin.

 Yllä matkalla kohti Monument Valleytä ja alla virallinen poseerauskuva Monument Valleyn reunalla ... :]

Päivä8 | Santa Fe – Gallup

 Taru ja Makke jossakin Los Lunasin ja Grantsin välissä. Alla sade on tulla mutta olemme sadetta nopeampia ja ehdimme alta pois. Mauri joukon kärjessä.

Aamu avautuu kuten aamut avautuvat, mutta ei mitenkään erityisen helteisenä... itseasiassa kaipaan ensimmäistä kertaa Routella pitkiä kalsareita... :] … ja vielä enemmän noustessamme Los Alamokseen mustan puhuva taivas edessämme. Taivas on meille kuitenkin suhteellisen armollinen ja ylhäällä Bandilierin luonnonpuistossa on hauska jollei mystinen harrypottermainen tunnelma ajaessamme kirjaimellisesti pilvessä hiljattain palaneen metsän keskellä. Onni on aamulla Rukan keltaiset kurahousut.

Albuquerquen HardRock systeemillä. Hotellilla asialliset parkkiset. Harrikoille omansa pääoven ovenpielessä. Kuvassa Tommi ja Mauri asettumassa.

Laskeutuessamme alas aurinko tulee seuraksemme ja pysyy matkassa aina Albuquerquen HardRock -hotelli kasinolle ja ylikin. En ala keräilemään HardRock -paitoja en, mutta tulee kuitenkin kokeeksi ostettua... :) … HardRock -hotelli myös erinomainen huikopalapaikka. Seisova pöytä 9usd mikä erinomaisen hyvä kauppa... ja mukavaa vaihtelua hapurilaishuikopaikkoihin.

Albuquerquesta Los Lunasiin, josta sadekuuroja väistellen kohti Galluppia. Pieniä irtoroiskeita saamme niskaamme mutta ei mitään suurempaa. Taru on tosin saada suurta tiellensä Los Lunasin ja Grantsin välissä... hevosen tai kaksi. Ns. avoimella laitumella olevat hevoset ovat osua Taruun tai Taru hevosiin, mutta kuten moottoripyöräilyssä yleensä. Läheltä piti ei lasketa. Päivän päättärillä Gallupin El Ranchossa olemme ennen kuin iltapäivä vaihtuu illaksi. Pihvit, pari olutta ja unimaahan. Huomenna edessä matkan pisin päivä... 600 ja jotakin kilometriä.

 Yllä ja alla Tommi ja Kari Pueblo of Jemezin maisemissa. Alla alla Ekku Bandielerin luonnonpuiston preerian laidalla.

Päivä7 | Santa Fe

Niin sanottu normipäivä Santa Fe'ssä. Pyykkäystä, bloggausta ja meilausta... ja pikku lenkinkin ennätän tehdä. Iltapäivän lopussa Samin ryhmä kaartaa pihaan... 13 suomiharrikkaa lisää. Samin ryhmä on PeterPanBiken ns. normaaliryhmä mitä se normaaliryhmä sitten onkaan... joka matkalla vähän eri. Oma ryhmäni priva-porukka, joka koostuu Tekniset-kauppiaista, K-kauppiasta, MustanPörssin kauppiaasta ja Seismisten asioiden kanssa työskentelevästä Eskosta.

Ryhmä tämän päivän vapaalla ja illalla hotellissamme on useat uudet buutzit. Jos haluat vähän erilaiset buutzit niin Santa Fe oiva paikka niiden hankintaan. Ainakin Taru, Raisa, Makke ja Sale ovat uusien buutzien onnellisia omistajia. Jokke ja Esko kruisailevat Santa Fe'n ymmäristössä enemmän ja vähemmän koko päivän. Harikkakauppa niin ikään päivän pakollisia kohteita itse kullakin.

Päivä6 | Amarillo – Santa Fe

 Yllä Kari aamutoimilla... pyöriemme tuulilasien pesussa. Alla konepyörämme rivissä Big Texan Steak Ranchin pihalla.

BigTexanin tuhti aamiainen ja matkaan. Riku tosin tyytyi pelkkiin hedelmiin. Vajaa kilo lihaa illalla on vajaa kilo lihaa. Joskus sitä itsekin ihmettelee mihin mahaan iso aamiainen menee. Aamulla on sanoja ilmassa jopa huikopalattomasta päivästä, mutta Santa Rosassa kukaan ei enää moisia muista.

 Taru maalaamassa sydäntä Cadillaciin Taru & Makke tekstien viereen... :) ... alla Esko ja Kari piirtämässä sydämiä postikortteihin? ... no postikortin kirjuussa ainakin molemmat.

Sää on taas ykköstä. Cadillac Ranchille saakka muutama pilvi taivaalla, mutta sitten kirkastuu ja kirkkaus riittää Santa Fe'n saakka.

Tucumcarissa löytyy blogien pelastus... muistikortin lukija. Rikun lukija hävisi ilmeisesti aikojen saattoon salaperäisellä tavalla. Tucumcarissa myös vähän ajokuvausta. Dodge jää hetkeksi Philipps66 asemalle ja Riku siirtyy Salen takapenkille kuvaamaan. Pari tuntia myöhemmin Sale ja Riku istuvat selät vastakkain kiitäessämme tietä 84 pohjoiseen... Las Vegasin kautta Santa Fe'n... yes yes, Las Vegas New Mexico ja Las Vegas Nevada kaksi selkeästi eri asiaa. Käy vaikka katsomassa jos epäilet.

Sale laulamassa aarioita vaimollensa 80 ml/h kiitävän moottoripyörän päällä? Alla Esko kiiitää samaa vauhtia lippa takana ja elämä edessä.

Santa Fe on kohdalla iltapäivän viimeisellä tunnilla ja Santa Fe'n epävakainen taivas päättää vähän avautua vasta saavuttuamme. Päivälliselle motoristihenkiseen Cowboys Girls ravintolaan. Paluumatkalla Ekku, Kari, Jokke, Mauri ja Esko katovat, mutta luotan siihen, että löytyvät aamulla hotellistamme kuten löytyvät.

Mitä muuta tosimies tarvii pick-upin takaseinälle kuin haulikon ja virvelin?

Päivä5 | Sapulpa – Amarillo

 Yksi vanhan Routen vanhoista silloista, jossa Ekku vie joukkoa. Tämä silta Oklahoman ja Clintonin välissä. Alla Ekku, Taru ja Makke hengähdystauolla suuressa Route66 -museossa :]

IPhone soittaa Marimbaa 0615. Pihalla on pimeää. Koneet käyvät 45 minuuttia myöhemmin auringon alkaessa kiipeämään taivaanrannan takaa. Ensimmäisen tunnin EarlyBird aamiaisravintolaan saamme oikeasti vähän palella. Ja ei käy kieltäminen, aikainen aamu on maassa kuin maassa upeaa aikaa, mutta aamu-unisena olen kyllä sitäkin mieltä, että maasta riippumatta myöhäinen iltakaan ei ole huonoa aikaa... :]

Tauko Groomin kaltevalla vesitornilla. Alla Sale ja Tommi shoppaamassa roadbaaristamme.

Ryhmä alkaa hitsautua yhteen ajamisen puolesta pikku hiljaa ja matka alkaa taittumaan varsin mukavaan tahtiin. Stop-merkit sen sijaan aiheuttavat edelleen ihmetystä, pysähtyä vaiko eikö pysähtyä. Siinä vasta kysymys ja riittääkö jos matkanjohtaja pysähtyi?

Päivän kulttuurikohde on Clintonin Route66 -museo. Avaruusmuseon jätämme seuraavaan kertaan. Kaikki vähän sitä mieltä, että mukavampi jos jää enemmän aikaa fiilistellä Big Texan Steak Ranchilla ja sen uima-altaan reunalla... ja kyllä. Olen itsekin vähän samaa mieltä. Mutta 72ozin (2 kilon) pihvin syöjää ei löydy suomalaisten joukosta edelleenkään. PeterPanBiken ensimmäinen Route66 ajettiin 2006 kesällä ja ei sillä, eikä millään Routella sen jälkeen ole vielä tosi pihvin syöjää löytynyt. Riku on tänään joukkomme suurin carnevor... syö oman puolen kilon pihvinsä, puolet Joukon puolen kilon pihvistä ja neljänneksen Karin puolen kilon pihvistä. Onhan siinäkin yhteen nälkään... :)

Kari ja Riku uimassa Texasissa... Steak Ranchin uima-allas Texasin muotoinen. Alla kolme urheaa italiaanoa ja yksi paikallinen. Mutta amatöörejä yhtä kaikki. Etu vasemmalla oleva Alfredo pääsi pisimmälle, mutta häneltäkin jäi vajaa neljännes. Ja niin huimalta kuin se kuulostaakin, niin maailman ennätys on 8 minuuttia ja 52 sekunttia. Se on ammattilaissyöjä Joye 'Jaws' Chestnutin nimissä.